Ajattelun sudenkuopat

Seuraava #työmatkakirja on sveitsiläisen 53-vuotiaan kirjailijan Rolf Dobellin vuonna 2011 julkaisema Die Kunst des klaren Denkens. Se on ilmestynyt suomeksi vuonna 2012 ja englanniksi vuonna 2013. Kirja käsittelee niitä 99 sudenkuoppaa, joihin meillä on ajattelussamme tapana sortua. Sen pohjana ovat miehen kirjoittamat kolumnit.

Se tärkein kysymys

Will Storrin kirja on äärettömän mielenkiintoinen. Siinä yhdistyvät niin psykologia, mytologia, kulttuurit, kirjallisuus kuin elokuvat. The Science of Storytelling ei ole pelkkä opas luovaan kirjoittamiseen. Se on myös matka itseymmärrykseen ja sen kaikista tärkeimmän kysymyksen äärelle.

Kirja jakaantuu neljään osaan. Ensimmäinen osa käsittelee maailman luomista tavalla, joka varmasti tuntuu relevantille lukijasta. Säännöt, vihjeet tähän antaa ennen kaikkea aivojemme psykologia.

Toisessa osassa pääroolissa on virheellinen minä (eng. the flawed self). Jokaisen kiinnostavan henkilöhahmon ytimessä on vika, virhe, puute, joka näkyy ristiriitana ympäröivän maailman kanssa. Se tapa, jolla päähenkilöt kontrolloivat maailmaansa (eng. theory of control), rakentuu epätotuuksille tai valheille, jotka tarina paljastaa.

Much of the conflict we see in life and story involves exactly these model-defending behaviours. It involves people with conflicting perceptions of the world who fight to convince each other of their rightness, to make it so their opponent’s neural model of the world matches theirs. If these conflicts can be deep and bitter and never-ending, it’s partly because of the power of naive realism.”

Tämän toisen osan kiinnostava sivupolku on länsimaisen ja itämaisen tarinankerronnan perustavaa laatua oleva ero ja sen pitkä historia aina ensimmäisiin yhteisöihin asti.

Kolmas osa käsittelee dramaattista kysymystä (eng. the dramatic question): Kuka minä olen? Tai tarinan yhteydessä: kuka päähenkilö oikein onkaan? Miksi hän on (sankarillisesti) muuttumassa? Tai mistä syistä hän epäonnistuu entisen virheellisen minänsä kukistamisessa? Edelliset ovat usein komedioita, jälkimmäiset tragedioita.

Tähän, persoonamme muotoutumiseen, liittyy myös ihmiselon suuri paradoksi.

It’s mostly during adolescence, that period in which we’re composing our ’grand narrative of self’, that we decide which ’peer groups’ to join. We seek out people who have similar mental models to us – who have comparable personalities and interests and perceive the world in ways we recognise. Late adolescence sees many choosing a political ideology, left or right – a tribal master-story that fits over our unconscious landscape of feelings and instincts and half-formed suspicions and makes sense of it, suddenly infusing us with a sense of clarity, mission, righteousness and relief. […] In fact, the opposite has happened. Tribal stories blind us. They allow us to see only half the truth, at best.”

Neljäs ja viimeinen osa käsittelee juonia, lopetuksia ja tarkoitusta (eng. plots, endings and meaning). Ihmistä ohjaa tarkoituksen ja/tai päämäärän hakeminen. Onnellisuus, Aristoteleen eudaimonia, toteutuu vain toiminnan ja merkityksen kautta.

Humans have a compulsion to make things happen in their environment that’s so powerful it’s described by psychologists as ’almost as basic a need as food and water’. […] Our goals give our lives order, momentum and logic. They provide our hallucination of reality with a centre of narrative gravity.”

Kirjan päättää kevyt harjoitus, joka pistää neljässä osassa omaksutun palvelemaan suurten, vaikuttavien ja merkityksellisiltä tuntuvien tarinoiden kirjoittamista.

Storrin kirja on erinomainen. Suosittelen. Se käsittelee tarinoiden luomista, mutta yhtä hyödyllinen se on meille kaikille muille, jotka kulutamme tarinoita. Siis aivan jokaiselle ihmiselle. Tarinoilla käytetään paljon valtaa. Ne ovat tapa muokata todellisuutta ja saada aikaan muutosta. Siksi tämä kirja kannattaa lukea. Niin itsepuolustukseksi kuin toki myös itseymmärryksen lisäämiseksi. Sillä myös omassa elämässämme haemme vastausta tähän samaan suureen kysymykseen.

We need to see, at the end of all the brilliant chaos and drama, who your protagonist really is.”

Tarinan tiedettä

Will Storr on kirjailija, luennoitsija ja haamukirjoittaja. Hänen kirjansa The Science of Storytelling (2019) on hyvin moniuloitteinen. Se on toisaalta kirja kirjoittamisesta, toisaalta kertomus tarinoiden luomisesta ja niiden yksityiskohdista, mutta ehkä ennen kaikkea se on myös silmäys meihin itseemme. Tarina tiede on ihmisyyden historiaa.

Demokratian kuusi pilaria

Aloitetaan toteamalla, että Jamie Bartlettin kirja on mielenkiintoinen ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se on hyvin kirjoitettu ja koostaa monien viime aikojen teknologian ja yhteiskunnan kehitystä käsitelleiden kirjojen ajatukset yhteen pakettiin.

Lähtökohta on hyvin selkeä.

In the coming few years either tech will destroy democracy and the social order as we know it, or politics will stamp its authority over the digital world.”

Demokratia makaa kuuden pilarin varassa. Ne ovat 1) aktiivit kansalaiset, jotka kykenevät tekemään moraalisia valintoja 2) jaettu kulttuuri, yhteinen todellisuus, 3) vapaat vaalit, 4) yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, ennen kaikkea laaja keskiluokka, 5) kilpailukykyinen talous ja riippumaton kansalaisyhteiskunta, ja 6) luottamusta herättävät instituutiot.

Teknologia (ennen kaikkea some-alustat, big data, mobiiliteknologia ja tekoäly) on kehittynyt suuntaan, jossa se rapauttaa näitä toimivan demokratian vaatimia perusteita. Bartlett käy seikkaperäisesti ja esimerkein läpi ne tavat, jolla ym. teknologiat näin tekevät – tai tulevat niin jatkossa tekemään.

Kykyämme tehdä moraalisia valintoja rajoittaa se, että olemme valmiita antamaan algoritmien tehdä puolestamme yhä enemmän ja enemmän päätöksiä. Yhteinen todellisuus on hajonnut pieniksi palasiksi. Kyse ei ole kaikukammiosta, tai ilmiöstä nimeltä fake news.

Kyse on siitä, että elämme jatkuvan tietotulvan äärellä, joka tarjoaa meille mahdollisuuden vahvistaa omia ennakkoluulojamme uutinen kerrallaan. Joka jako, joka retwiitti sementoi ajatteluamme. Bartlett käyttää Radicals-kirjastaan tuttua henkilöä esimerkkinä tästä.

For several years [British far-right and anti-Islam activist Tommy Robinson] has constructed a plausible and coherent version of this world view, through careful one-sided selection of truth.”

Bartlett toimi juontajana BBC:n Secrets of Silicon Valley -sarjassa. Se vie hänet tutustumaan projekti Alamoon eli Trumpin kampanjan some-operaation. Kokemus sai hänet epäilemään vapaiden vaalien tulevaisuutta. Kyse ei ole niinkään mainonnan kohdentamisesta, vaan some-alustojen vallasta ja siitä, että poliitikot käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen mahdollisuuksia olla kaikille sitä, mitä juuri he haluavat. Vapaat vaalit ovat vaarassa, jos äänestäjät, ei vain äänestystekniikka, hakkeroidaan.

But elections also depend on software: people should be left to make their minds up freely and with a clear head, based on a sound understanding of their interests and accurate information. If some people can unduly influence that election software in ways that we are barely aware of, then elections aren’t really free and fair.”

Marx ennusti kommunistisen vallankumouksen tapahtuvan Isossa-Britanniassa. Syy, miksi näin ei tapahtunut, oli keskiluokan laajeneminen. Teknologian kehitys on johtamassa tilanteeseen, jossa on mahdollista, että siirrymme punttitalouteen (eng. barbell-shaped economy). Niin matalasti palkattu palvelutyö kuin korkeasti palkattu luova tietotyö yleistyvät. Monet väliin jäävät keskiluokkaiset (rutiinimaiset) ammatit ovat vaarassa kadota. Tämä keskiluokan kuihtuminen on vaarallista demokratialle.

We can predict with some confidence that a ’barbell economy’ would result in, among other things: a shrinking tax base, growing levels of crime, depression, addiction and infant mortality, lower life expectancy and poorer health.”

Viime vuosien kehitys on johtanut tilanteeseen, jossa on syntynyt voimakkaita monopoleja, joiden asemaa vahvistavat verkostovaikutukset, osaavimman työvoiman keskittyminen harvoihin suuryrityksiin sekä näiden monopoliyritysten suuret taloudelliset voitot. Bartlett ennustaa, että nämä yritykset pyrkivät haalimaan itselleen enemmän poliittista valtaa. Sehän on niille vain yksi tapa suojella omaa tuottoisaa monopoliaan. Demokratian kannalta tilanne ei ole hyvä. Louis Brandeis, Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomaria 1916-1939, on pukenut ajatuksen sanoiksi edellisen monopolien valtakunnan aikana.

We can either have democracy in this country or we can have great wealth concentrated in the hands of a few, but we can’t have both.”

Lopuksi, Bartlett näkee kryptoanarkismin ja sen ihannoiman täydellisen vapauden äärimmäisen vaarallisena demokratialle. Demokratia ei voi toimia, jollei sillä ole kykyä pakottaa yksilöä yhteisön edun nimissä.

Democracy is about individual liberty of course, but that’s only half the picture. It is also a system of coercion because your liberty must sometimes be taken away too. […] The moral basis for this control is the assertion that its laws and powers express the will of the people, and also protect certain fundamental rights.”

Kirjan lopuksi Bartlett esittää kaksikymmentä keinoa vahvistaa demokratiaa, jonka hyvinvoinnin puolesta meidän on syytä taistella. Pelkona on se, että demokratia tuhoutuu, koska johtajiksi huudetaan itsevaltiaat palauttamaan laki ja järjestys.

Suuri kysymys kuuluukin:

Will democracy be destroyed slowly, under the guise of saving it?”

Demokratian ja teknologian välienselvittely…

…on seuraavan #työmatkakirja’n aiheena. Jamie Bartlettin The People vs Tech – How the internet is killing democracy (and how we save it) vuodelta 2018 pohtii sitä, miten informaatioteknologia (some, tekoäly, big data yms) ovat vaikuttaneet meihin yhteiskunnallisina toimijoina ja mitä siitä on seurannut demokratialle. Bartlett lupaa kirjan lopussa esittää 20 toimenpide-ehdotusta demokratian pelastamiseksi.

Tuhat ja yksi tarinaa Googlesta

Levyn kirja käsittelee siis ajan 90-luvun puolestavälistä aina vuoteen 2010. Se kertoo, kuinka kaksi Stanfordin tietojenkäsittelytieteen (eng. computer science, CS) opiskelijaa saa ajatuksen siitä, miten järjestää kaiken maailman tiedon ja parantaa hakutuloksia.

Syyskuussa 1997 Larry Page ja Sergey Brin harkitsivat vakavasti hakukoneelleen The Whatbox-nimeä. Pagen kämppis ehdotti lopulta Googol-nimeä (= luku 10¹⁰⁰), josta tuli lopulta Pagen kirjoitusvirheen jälkeen Google.

Page ja Brin eivät olleet yksin asialla. Olihan Google vasta 21. hakukone, ja useampi muukin oli jäljillä siitä, miten hyperlinkkejä voitaisiin hyödyntää internet-sivujen tärkeyden arvioinnissa ja miten sitä kautta parantaa hakutulosten laatua. Googlen erotti kilpailijoistaan brainpower, suunnitelmallisuus sekä molempien perustajien Montessori-pedagogiikasta ammentava vallitsevan olotilan kyseenalaistaminen.

Levy on koonnut yksiin kansiin anekdootteja tuolta matkalta. Hän kertoo tarinan siitä, miten Googlen ethos Don’t Be Evil syntyi. Sijoittaja John Doerr oli tuonut yritysvalmentaja Bill Campbellin (ks. Trillion Dollar Coach: The Leadership Playbook of Silicon Valley’s Bill Campbell, 2019) auttamaan Googlea kasvamaan ja kehittymään. Campbell oli vakuuttanut Googlen perustajat siitä, että yrityksen arvot piti laittaa paperille.

Kesällä 2001 työryhmä koottiin ja arvojen luominen alkoi. Koko prosessi, mutta ennen kaikkea sen laimeat tulokset tuskastuttivat mm. Gmailin ja AdSensen rakentanutta Paul Buchheitia (työntekijä numero 23). Buchheit ehdotti, että Google olisi yhtä kuin Don’t Be Evil. Hänen ”rikoskumppaninsa” tässä oli Amit Patel (työntekijä numero 5), jonka kädenjälki on näkynyt ja tuntunut ennen kaikkea Googlen algoritmien parantelussa. Patel tutustui hakulogeihin ja etsi tapoja parantaa hakutuloksia. Patel otti tehtäväkseen levittää slogania Don’t Be Evil työskentelytiloihin eri muodossa.

Nykyään 42-vuotias Buchheit vaikuttaa nykyään startup-kiihdyttämö Y Combinatorissa, joka on kätilöinyt maailmaan mm. Airbnb:n, ks. The Upstarts: How Uber, Airbnb, and the Killer Companies of the New Silicon Valley Are Changing the World, 2017).

VC-rahasto Kleiner Perkinsin John Doerr taas oli ensimmäisiä sijoittajia Googlessa. Hänen 11,8 miljoonan dollarin sijoituksensa yhtiöön vuonna 1999 lienee yksi kannattavimmista. Sillä sai 12 prosenttia Googlen osakkeista. Doerr toi yhtiöön myös Inteliltä ja Andy Grovelta omaksumansa OKR-johtamisen (Objectives and Key Results, ks. Measure What Matters: How GoogleBono, and the Gates Foundation Rock the World with OKRs, 2017).

Googlen rikkauksien takana ovat AdWords ja AdSense. Nekään eivät ole ainutlaatuisia, vaan kilpailijoita markkinassa riitti. Yksi niistä oli Bill Grossin yritys GoTo, joka ensimmäisenä toi markkinoille huutokauppaan perustuvan mainosten myynnin. Yritys oli kaikessa kiireessä unohtanut patentoida toimintamallin, mikä oli onnenpotku Googlelle. Samoin kuin se, että kumppanuus GoTon kanssa kaatui. Bill Gross oli ehdottanut yhteisyrityksen nimeksi GOTOOGLE:a.

Hakukoneen ja rahakoneen lisäksi kirjassa käydään läpi Googlen paini Kiinan markkinan kanssa (The Clashin sanoin: Should I stay or should I go now?), Androidin synty ja viilenevät välit Applen kanssa, Facebookin ja somen haaste, kilpailuoikeudelliset kysymykset, datakeskusinfrastruktuurin rakentaminen ynnä muuta ynnä muuta. Siihen mahtuu todella tuhat ja yksi tarinaa Googlesta vuosilta 1998-2010. Kuten sekin, että Microsoftille ja Bill Gatesille esitettiin vuonna 2002 Googlen ostamista. Gatesin vastaus:

It’s a company without revenue but asking for a billion dollars. Those two kids are crazy!”

Kirja täyttää nimensä lupauksen: se avaa Googlen toimintamallia ja ajattelua. Jos nyt jostain pitää valittaa, niin kirja vaikuttaa tilaustyöltä (mitä se suoranaisesti ei ole). Googlea käsitellään silkkihansikkain – tai ainakin asiat halutaan joka käänteessä ymmärtää yrityksen näkökulmasta. Syy tähän on ymmärrettävä: Levy on saanut poikkeuksellisen accessin kirjoitustyöhönsä, joka alkoi vuonna 2008. Eikä tämä nyt mahdottomasti vaivaa. In the Plex on yhä edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, tutustumisen arvoinen kirja.

Google yksissä kansissa

Kuva

Teknologiatoimittaja Steven Levyn vuonna 2011 julkaisema Google-historiikki on seuraava #työmatkakirja.

Laajoihin haastatteluihin ja kattavaan accessiin perustuva In the Plex – How Google thinks, works and shapes our lives kertoo yrityksen tarinan ja sen kohokohdat (rahasampojen AdWords ja AdSense synnyn sekä mm. Androidin ja YouTuben alkuhistorian).