Valta, voima, mahti vai kyky?

Englanninkielisellä sanalla power on monta käännöstä. Yksi nettisanakirja antaa sille 33 eri merkitystä. Miten sitten kääntäisi Gary Kleinin kirjan nimen (Sources of Power – How People Make Decisions, 1999) suomeksi? Itse pitäisin toimivimpana – ja ainoana – vaihtoehtona ”Kyvykkyyden lähteitä – kuinka ihmiset tekevät päätöksiä”.

Päätöksenteosta puhuttaessa kahnemaninsa (Thinking, Fast and Slow, 2011) lukeneet viittaavat varmasti Järjestelmä 1:een ja Järjestelmä 2:een. Nopeasta Vaistosta ja järkeilevästä Ratiosta ei Kleinin kirjassa kuitenkaan ole kyse.

Klein keskittyy huomiolähtöiseen päätöksentekoon (eng. recognition-primed decision, RPD, model), jota voisi parhaiten kuvailla Järjestelmä 1.5:ksi. Klein arvostelee päätösten tekemiseen liittyvää akateemista tutkimusta, jossa tieteen nimissä yleensä kokemus ja oppiminen pyritään eristämään pois. Se, mikä toimii labrassa, voi olla todellisuudelle vierasta.

Kleinin ura – ja tämä kirja – on perustunut todellisissa tilanteissa tehtyjen päätösten takana olevien prosessien selvittämiseen ja siihen, miten oppisimme nopeissa, paineisissa tilanteissa tekemään parempia päätöksiä. Tätä varten hän on tutkinut mm. palopäälliköiden tai merivoimien henkilöstön toimintaa.

Havainnoinnin ja haastattelujen perusteella yksi esimerkki Järjestelmä 1.5:n toiminnasta on yksittäisen arvioinnin menetelmä (eng. singular evaluation approach).

Singular evaluation means evaluating each option on its own merits, even if we cycle through several possibilities. […] The singular evaluation strategy is based on satisfying [which Nobel laureate in economics Herbert Simon identified in 1957]: selecting the first option that works.”

Rationaalisen päätöksenteon teoria lähtee ajatuksesta, että pysähdymme vertailemaan eri vaihtoehtoja (vaikka Peer Solbergin kahden vaihtoehdon hypoteesi vuodelta 1967) ja niiden hyviä ja huonoja puolia. RPD lähtee sen tosiasian tunnustamisesta, että mikä teoriassa voi olla optimaalisin malli, ei käytännön elämässä toimi.

Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa?

Osmo Soininvaaran vuonna 2010 kirjoittama kirja SATA-komiteasta tarjoaa näkökulman Suomen sosiaaliturvaan – sen kerroksisuuteen, kannustinloukkuihin ja paikka paikalta tehtyihin korjauksiin.

Aihe on mitä ajankohtaisin pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelman luvun 3.6.2 vuoksi.

Hallitus käynnistää sosiaaliturvauudistuksen [joka] valmistellaan tutkimusperusteisesti parlamentaarisessa komiteassa. […] Komiteassa käsitellään perusturvaa, ansioturvaa, toimeentulotukea sekä niiden välistä yhteyttä ja rahoitusta, ja lisäksi palveluiden nykyistä parempaa yhteensovittamista etuuksiin.”

Soininvaaran kirjan perusteella tuossa on valtavasti työsarkaa. Soininvaaran kirjan kiinnostavinta antia on tarkastella sitä, missä määrin hänen kirjan alkuosassa esittämät näkemyksensä tulevasta ovat toteutuneet ja missä määrin näin ei ole käynyt. En käy niitä tässä läpi, mutta suosittelen tutustumaan niihin.

Karuinta antia on Soininvaaran vastaus kirjan nimessä ja tämän blogin otsikossa esitettyyn kysymykseen. Se löytyy sivulta 276.

Uudistukset ovat demokratiassa mahdollisia vain, jos voittajia on selvästi enemmän kuin häviäjiä. Kun rahat loppuivat, osapuolet kaivautuivat asemiin puolustamaan omia etujaan. Rakenteellisia uudistuksia olisi tarvittu entistä kipeämmin, mutta niiden aikaansaaminen muuttui entistä vaikeammaksi.”

Ironiaa on, että aivan sama tilanne lienee edessä nytkin.

Lisää luettavaa…

Niin Shottonin The Choice Factory kuin Baldwinin The Globotics Upheaval ovat johtaneet To read-listan päivittämiseen. Seuraavat kirjat ovat päätyneet jatkossa (mahdollisesti) luettavien joukkoon ja verkkokirjakaupan toivelistalle:

  • Halpern, David: Inside the Nudge Unit (2016) – kirja, joka kertoo työstä Ison-Britannian valtionhallinnon käyttäytymistieteiden yksikössä.
  • Eichengreen, Barry: The Populist Temptation (2018) – taloustieteilijä tarkastelee populismin taloudellisia kannusteita.
  • Posner, Eric A. & Weyl, E. Glen: Radical Markets (2018) – ekonomistit etsivät uusia ratkaisuja saada markkinat toimimaan kaikkien eduksi.

Johtopäätökset

Baldwin pohtii paljon eri taitojen ja ammattien ”tulevaisuuskestävyyttä”. On selvää, että tekoäly (Artificial Intelligence, AI) ja etä-äly (Remote Intelligence, RI) tuovat mukaan paljon kipua (pain).

Mutta samalla niiden vipu (gain) on huomattava, jahka vain pääsemme kipukuilun toiselle puolelle. Baldwinin ennuste tuosta tulevaisuudesta on… positiivinen, jopa hyvin positiivinen.

First, the jobs that will be left will be those that require face-to-face interactions. This will make our communities more local, and probably more urban. […] Second, the jobs that thrive in the face of AI competition will be those that stress humanity’s great advantages[, such as social intelligence, emotional intelligence, creativity, innovativeness, or the ability to deal with unknown situations]. […] Third, once we manage the transition to new jobs and new sectors, the globots will make us richer. […] It might even lower inequality in the long run.”

Baldwinin kirja on hengästyttävän laaja. Se käsittelee niin talous- ja sosiaalihistoriaa, taloustiedettä, yritysten liiketoimintamalleja, ajattelun psykologiaa kuin tekoälyä. Se kokoaa yhteen paljon jo aiemmin sanottua, mikä voi vähentää sen ”arvoa”, jos aiheesta on lukenut paljon. The Globotics Upheaval oli minusta kuitenkin kiinnostava ja varsin hyödyllinen.

iPhonikaatio

Bartlett käy läpi kirjassa eri valkokaulusammattien tulevaisuutta. Yksi hänen valaisevimmista esimerkeistään on patenttijuristin työ. Vuonna 1999 patenttikiistoihin erikoistunut toimisto työllisti kolme partneria, viisi associate-juristia ja neljä assistenttia. Partnerin tuntitaksa 400 taalaa. Nykyään partner voi veloittaa 1 000 taalaa tunnilta. Toimistossa on töissä yksi partner, kaksi associate-juristia ja yksi assistentti. Neljännes aiemmasta työvoimasta. Ai, niin on siellä töissä myös robottijuristit Lex Machina ja Ravel Law.

Bartlettin mukaan globotiikka tulee etenemään pikku hiljaa ilman mitään sellaista yhtä hetkeä, jonka tunnistamme. Vähän kuin iPhonen (ja muiden älypuhelimien) voittokulku.

Just five years ago, the iPhone was a fantastic music player embedded in a mediocre cell phone with a short battery life, a bad camera, and a web browser that wasn’t much use. […] Smartphones are now our email and messaging center, newspaper, camera, video camera, photo album, dating service, agenda and calendar, travel agent, ticket holder, cash wallet, health tracker, map, yellow pages for finding businesses, web browser, calculator, stock tracker, social media hub, connector of families, source for sports scores, video conferencing facility, ticket agent for movies or whatever, and more.”

Nykyään älypuhelin on kaiken elämän keskus. Minä vuonna tarkalleen tämä muutos tapahtui? Sitä ei pysty sanomaan tarkalleen, koska koko murros tapahtui useina pienenpieninä muutoksina siellä täällä. Samoin käy Bartlettin mukaan globotiikan kanssa. Yhteiskuntien muutos on vastedes yhtä iPhonikaatiota.